torstai, 20. joulukuu 2007

Uusi alku

Tietokoneeni tippui ja särkyi. Nyt sain uuden. Vietin viime yön asentamassa tätä. Vielä olisi monta ohjelmaa asennettavana, mutta mutta... Ensin pitää etsiä asennuslevyt!

Aksu

keskiviikko, 21. marraskuu 2007

Kylläpäs avautuminen auttoi

Tuo edellinen avautuminen poisti lähestulkoon kaiken angstin minusta ja olen taas kuin hellanenkeri. 0:)

Mutta silti, alkaa olla tylsää. Olisipas enemmän tekemistä. Mulla oli tarkotus imuroida iltapäivällä, mutta eipä tuo ollut mahdollista. Plah. Ei voi mitään.

keskiviikko, 21. marraskuu 2007

Mulla niiiiin menee hermo

Työt on mahtava asia. Saa esim. rahaa tilille. Mutta voi herramujee ku mulla lähtee järki niin asiakkaiden kuin muun henkilökunnan ja työmiesten kanssa tänään!! Ei voi olla todellista.

Ärsytyshän alkoi eilen, kun liikkeeseen tuli tyyppejä tutkimaan jotain. Se mitä "jotain" oli selvisi vasta kolmannella uteluyrittämällä. Tervehdystä en tainnut saada takaisin keneltäkään. Mikä mukavampaa, tänään liikkeen sisääntuloväylä tukittiin missään vaiheessa ilmoittamatta minulle mistään mitään ja työmies aloitti työnsä. Huomasin vasta paljon myöhemmin, kun aloin ihmetellä kun ovesta ei liikkunut ihmisiä. Ajattelin valaistuksen pimenneen, joten menin tarkistamaan sitä ja huomasinkin työmiehen, joka oli matkaamassa autolleen. Eli se oli lopettanu jo hommansa -> siirrän kyltit sun muut paikoilleen siitä sekasortoisesta järjestyksestä. Puolituntia myöhemmin menen sulkemaan ovea, että pääsen syömään. Työmiestä ei näy mailla halmeilla, mutta sekasorto on kahta kauheampi ja sisäänkäynti on tukittu. Siivoan ja suljen oven ruokatuntia varten. Nyt se on taas palannu paukuttelemaan sinne. JA SAANEN MAINITA ETTÄ SE TYÖMIES ON ILMEISESTI SAATANAN VITTUPÄÄ TAI VAIHTOEHTOISESTI MYKKÄ TAI KUURO KUN SE EI VOI EDES ILMEELLÄKÄÄN VASTATA TERVEHDYKSEEN SAATIKA KOMMUNIKOIDA MILLÄÄN MUULLAKAAN TAVALLA!!!!!!!!!!!!! Vitun hornaan tuollaset joutais. Tartte tulla minun työympäristöön sotkeman järjestystä ja harmoniaa.

Osasyyllisenä on myös joko työnantajani tai talon sisäinen informaatio, koska mulla ei ole edelleenkään hajuakaan mitä se työmies on siinä tekemässä, vaikka olen kysellyt. Ja itse kyseiseltä työntekijältähän ei näytä vastausta kysymykseen tulevan koska hän on joko vittupää tai mykkä. Mutta mykkien puolustukseksi tapaamani mykät ovat olleet kohteliaita.

Auta armias jos tuleva avomieheni myöntää olevansa samanlainen vittupää töissään niin saa kenkää just. GRRRRRRRRRHHHHHHH!!!!!!!!

tiistai, 20. marraskuu 2007

Ammuu heti aamusta

Minne tämä maailma, anteeksi, tuo Amerikka on menossa? Klik.
Ja aamuteeveetä ja uutisia kuunnellessa huomaa miten joka alalla on taas lakkouhkaa ja vastaavaa. Ainakin nuo muiden alojen lakkouhat on viisisataamiljoonaa kertaa hyväksyttävämpiä ku Tehyn irtisanoutumisuhkailu. Mitä siitäkin opimme? Kiristämällä saat mitä haluat.


Njäh. Pitkästä aikaa käänsin aamutöllön YleXille. Paljon mukavampaa juttua. Tekisi mieli käydä ostaan muutama levy. Lataisin netistä, jos olisi muistikortti luurissa. Siis onhan siinä muistikortti, mutta siinä ei ole tilaa, joten tarttisin uuden isomman. 2Gt olis passeli. Mutta haluisin uuden luurinki, harmi vain, ettei ole kivan näköisiä tarpeeksi hyvin toiminnoin markkinoilla. Kaikki näyttää todella kuivilta käppänöiltä, ettei pahemmin tee mieli maksaa sellasesta rytökasasta penniäkään. Olen tutkinu jokaisen varteenotettavan valmistajan valikoiman. Ei ne vain osaa yhdistää ulkonäköä ja toimintoja. Eli ei ne vain osaa tehdä myyvää tavaraa. Tai ehkä ne paskat menee kaupaksi joillein pissiksille, jotka haluaa joka toiminnalle oman vempeleen.

Ugh. Pitäisi syödä jotain. Lounaspizza suoraan pakastealtaasta on uunissa. Meinasin jo unohtaa laittaa sen sinne. Varmaan syttyy leivinpaperi tuleen kohta, kun en ole keittiössä. Pitäisi varmaan mennä sinne... Sitten kun se on kypsä, leikkaan sen sopiviksi palasiksi ja pakkaan sen eväspusseihin, eli voipaperipusseihin... Niissä on tosi helppo lämmittää ne mikrossa, kun vesipirarat ei kerry lätristään makuhermojen nautintoa.

Ruokaaaaa............ Sitten suihkuun ja niin tekis mieli mennä levyosaston kautta töihin... En usko ehtiväni. Täytyy siis jättää iltaan tai toiseen päivään.


sunnuntai, 18. marraskuu 2007

Njääääh

Aamulla pitäisi herätä töihin. Nyt vielä pitäisi odottaa pyykkikone loppuun. En jaksaisi. Kumpaakaan. Mutta pakko kait.

Mutta tärkein uutinen on:
Meillä on astianpesukone!!!