Nousin koomasta luvattoman aikaisin. En ole saanut nukkua pitkään viikkoon... Viikonloppunakin piti nousta kumpanakin päivänä ennen aurinkoa. Alkaa jo tuntua mielenterveydessä.

Tänään oli kuitenkin raahauduttava koululle tapaamiseen, johon opettaja oli erittäin myöhässä. Ja jätin pikkupojankin käyttämättä ulkona ennen lähtöäni, etten myöhästyisi (koska tiesin, ettei tapaamisessa mene montaa minuuttia). Koputin oveen, ei vastausta. Riisuin takkini ja koputin uudestaan. Ei vastausta. Odottelin nojaillen käytävän seinään vartin ajan, ei mitään. Menin kirjastoon kirjoittamaan sähköpostia kyseiselle henkilölle, sain vastauksen samantien. Menin takaisin ja sain viimein kurssin tehtävät ja deadlinen, jota piti sovitella. Opettaja oli ensialkuun tiukka aikataulusta, mutta kun selitin, että teen täyttä työviikkoa ja opparia, joten aika ei yksinkertaisesti riitä. Saan pinnistellä ja valvoa jo muutenkin. Noh, sain kuin sainkin sovittua, että teen kurssin tehtävän parissa päivässä heti opparin palautuspäivän jälkeen. Oli jo aika tuskainen olo.

Nyt otan kirjat taas esille ja alan naputella. Sitten menen toiseen tapaamiseen ja jatkan naputtelua heti sieltä palattuani. Tämä toinen tapaaminen ihan pelottaa. Oikeasti. En tiedä minkälaisen läksytyksen saan, mutta työ on minun ja aikatalu on tiukka, koska en omista aikaani opiskelulle. En ole tehnyt niin puoleentoista vuoteen, joten deal with it.