Edelleen vain naurettavampaa tuo hoitsujen työtaistelu. Mutta en jaksa edes pohtia asiaa enempää. Toivottavasti itse tai kukaan läheiseni ei joudu kärsimään moisesta päähänpistosta. Tai no, todennäköisesti mummoni kuolee sen takia, jos itse "taistelu" venyy yhtä pitkäksi kuin neuvottelut. Sen kunnon huononeminen on ollu heilahtelevaa, mutta alas se on menny koko ajan.

Kuitenkin. Vanha kaveri otti yhteyttä facebookin kautta. Kaksikin itseasiassa. Toinen näistä muuttui jossain vaiheessa niin, etten enää tuntenut häntä ja nyt pitäisi ilmeisesti tutustua uudelleen. En jaksaisi teeskennellä kiinnostunutta, jos oikeasti mitään yhteistä puheenaihetta tai mielenkiinnon kohdetta ei löydy. Mutta ehkä yhteinen sävel löytyykin taas, mistä tuota tietää. Ympäri mennään, yhteen tullaan.

Oon melkeinpä sinkku taas, siis siltä melkein tuntuu. Ainaki oon aina yksin Taikurin kanssa nykyään. Sami on ollu työreissussa taas ja viikonlopuksi on menossa pohjoseen taas. Ehkä nään pikasesti ohimennen välissä. En tiiä. Sunnuntaina jossain välissä viimeistään, kun minun olisi tarkotus päästä takas kotiin kyytissä.

Lauantaina saan ruokapöydän. Ehkä siis jos se valmistuu siihen mennessä. Ainakin tahti kuulostaa olevan kova. Joka päivä on nyt kyselty tarkennuksia eri kohtiin, joten luulisi sen valmistuvan sama tahtia. Lauantaina siis olen itse töissä, koira näyttelyssä ja vanhempani kylässä. Niiden kyläily helpottaa kyllä suuresti minun elämää, koska sen ansiosta minun ei nyt tarvitse pähkäillä miten saan koiran näyttelystä kotiin tai jos se tuodaan minulle päivällä töihin, missä piilottelen sitä... Ja ehkä ne tiskais samalla. Huomenna kyllä on pakko pestä tuo vuori pois, mutta ehdin varmasti sotkea siihen mennessä. (Pahinta tuossa vuoressa on koiran ruokakuppien löyhkä. Ne haisee raadolle, kirjaimellisesti. Mitä tahansa koirani eteen...)

Piti heti käydä huuhtelemassa eväsrasiat, jotka ovat lojuneet likaisina ja kiinninäisinä aivan liian pitkään. ÖRK. Minä lika- ja bakteerikammoinen pystyn jättämään ne lojumaan, hyi saatana...